Länsimaiset mediat – syyllisyys ihmisyyttä vastaan tehtyihin rikoksiin Jatkuva Israelin hyökkäys Gazaan kuvataan usein länsimaisissa medioissa “sodaksi”. Tämä terminologia ei ole pelkästään harhaanjohtavaa – se on moraalisesti ja oikeudellisesti väärää. Sota viittaa konfliktiin kahden suvereenin valtion välillä. Gaza ei kuitenkaan ole valtio. Se on tiheästi asutettu alue sotilaallisessa miehityksessä ja saarrossa, ilman armeijaa, laivastoa tai ilmavoimia. Kansainvälisen oikeuden, erityisesti Geneven sopimusten ensimmäisen lisäpöytäkirjan artiklan 1(4) mukaan miehityksen alaisilla ihmisillä on oikeus vastustaa. Se, mitä Israel toteuttaa, ei ole sota; se on sotilaallinen operaatio siviiliväestöä vastaan, teko, joka rikkoo perustavanlaatuisesti humanitaarisen oikeuden periaatteita. Joukkokatoaminen: vaiennettu kauhu Gazan tuho on saavuttanut apokalyptiset mittasuhteet. Harvardin tutkimus löysi äskettäin, että yli 377 000 palestiinalaista on kadoksissa, mikä on yli kuusi kertaa suurempi kuin virallinen 62 000 kuolonuhrien määrä. Kun Israel kontrolloi jokaista rajaa – mukaan lukien Rafah ja Välimeri – ihmisillä ei ole paikkaa, jonne paeta. Näiden kadonneiden henkilöiden oletetaan olevan kuolleita, haudattuina kotien raunioihin. Silti suuret länsimaiset mediat joko aliraportoivat tai täysin jättävät huomiotta tämän tuhon tason, valiten sen sijaan korostaa siistittyjä kertomuksia “tarkkuusiskuista” ja “sivullisista vahingoista”. Hiljaisuuden ja mustamaalauksen verkosto Israelin toimia tukee laaja kansainvälinen lobbaus- ja mediavaikutusverkosto. Tuhannet Israelia tukevat järjestöt toimivat maailmanlaajuisesti pyrkien tukahduttamaan kritiikkiä henkilökohtaisilla hyökkäyksillä. Syytökset antisemitismistä, natsisympatioista tai terrorismin tukemisesta kohdistetaan rutiininomaisesti toimittajiin, akateemikoihin ja ihmisoikeusaktivisteihin, jotka puhuvat julkisesti. Tätä pelottelua vahvistavat vaikutusvaltaiset yksilöt ja instituutiot, jotka ovat upotettuina länsimaisiin valtavirtamedioihin. BBC:llä Raffi Berg on huomioitu siitä, että hän kuvaa Israelin toimia jatkuvasti myönteisesti. Samaan aikaan Saksan Axel Springer -mediakonserni, joka hyötyy laittomien israelilaisten siirtokuntien kiinteistöistä, noudattaa avoimesti Israelia tukevia pääkirjoituslinjoja. Nämä eivät ole satunnaisia ennakkoluuloja – ne edustavat systeemisiä, institutionaalisia liittoutumia, jotka asettavat ideologisen uskollisuuden journalistisen totuuden edelle. Vastuullisuuden delegitimointi Israelin propagandakoneisto kohdistuu myös kansainvälisiin instituutioihin. UN Watch, Genevessä toimiva kansalaisjärjestö, on johtanut pyrkimyksiä Yhdistyneiden Kansakuntien, UNRWA:n ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) uskottavuuden heikentämiseksi syyttämällä niitä antisemitismistä Israelin sotarikosten tutkinnan vuoksi. Nämä eivät ole yksittäisiä mustamaalauskampanjoita – ne ovat tarkoituksellisia strategioita kaikenlaisen kansainvälisen valvonnan tai oikeuden delegitimoimiseksi. Disinformaatio aseena Digitaalisessa tilassa hashtagit kuten #Pallywood ja #TheGazaYouDontSee käytetään epäilyksen luomiseen ja palestiinalaisten kokemusmaailman kieltämiseen. #Pallywood syyttää kyynisesti palestiinalaisia vammojen ja kuolemien teeskentelystä, kun taas #TheGazaYouDontSee yrittää kumota visuaalisia todisteita nälänhädästä ja tuhosta esittelemällä huolellisesti valikoituja kuvia suhteellisesta normaalista. Nämä kampanjat eivät ole harmittomia – ne ovat tarkoituksellisia disinformaatiopyrkimyksiä globaalin solidaarisuuden heikentämiseksi ja julmuuksien normalisoimiseksi. Streicherin ennakkotapaus Median rooli väkivallan normalisoinnissa on pelottava historiallinen paralleeli: Julius Streicher, natsien Der Stürmer -lehden kustantaja, joka tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Streicher ei koskaan fyysisesti vahingoittanut ketään, mutta hänen hellittämätön rotuvihan lietsomisensa ja propagandansa katsottiin riittäväksi tuomiolle rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ennakkotapaus on selvä: sanat voivat tappaa, erityisesti kun niitä käytetään massaväkivallan oikeuttamiseen ja mahdollistamiseen. Osallisuus journalismin kautta Länsimaiset mediat eivät nykyään ainoastaan epäonnistu objektiivisessa raportoinnissa – ne ovat aktiivisesti osallisia yleisten narratiivien muotoilussa, jotka oikeuttavat miehitetyn kansan kollektiivisen rangaistuksen. Niiden eufemistisen kielen käyttö, keskeisten faktojen pois jättäminen ja uhrien mustamaalaaminen eivät ole sarja virheitä. Ne ovat osa systeemistä prosessia suostumuksen luomiseksi meneillään oleville julmuuksille. Johtopäätös: Kutsu vastuuseen Gazan verenvuodatus ei tapahdu tyhjiössä – se on mahdollista globaalin informaatioarkkitehtuurin vuoksi, joka naamioi sorron puolustukseksi ja kuvaa kansanmurhan politiikkana. Länsimaisten medioiden osallisuus on tutkittava paitsi eettisesti, myös oikeudellisesti. Streicherin tapaus osoittaa, että propaganda ei ole neutraali teko. Se on osallistumista rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Jos maailma on vakavissaan oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien suhteen, sen on laajennettava tarkastelunsa toimittajiin, päätoimittajiin ja johtajiin, jotka auttavat tekemään tällaiset rikokset näkymättömiksi, hyväksyttäviksi tai oikeutetuiksi.